Tähtäimenä Emma-gaala ja palkintopysti

1820684

Jokaisessa maassa ja jokaisessa kulttuurissa arvostetaan musiikin tekijöitä omalla tavallaan. Esimerkiksi Amerikassa järjestetään suuria palkinnonjakotilaisuuksia suosituimmille artisteille ja Suomessakin on oma versio tästä. Palkintojen on tarkoitus antaa kiitosta artistin panoksesta musiikkiin.

Emma-gaala

Suomessa suurin musiikin kiitostapahtuma on Emma-gaala. Gaala pidettiin ensimmäistä kertaa 1983 ja sen jälkeen se on piristänyt artistien elämää lähes vuosittain.

Juhlassa palkitaan kymmenistä eri suoritu1820684ksista musiikin eri saroilla ja tärkeimpinä saavutuksina pidetään vuoden nais- ja miessolisti, vuoden tulokas, vuoden tuottaja sekä vuoden yhtye ja albumi titteleitä. Yleisöäänestyksellä valitaan myös vuoden kotimainen ja ulkomainen artisti.

  • Vuoden naissolisti

Tämä palkinto on varattu vuoden naissolistille, joka on nähnyt musiikin eteen suunnattoman määrän vaivaa ja osoittanut tuotannollaan lahjojaan. Viime vuosina palkinnon on saanut esimerkiksi Kaija Koo, Anna Puu ja Chisu.

  • Vuoden miessolisti

Miessolisti valitaan sen perusteella kuinka musiikkiin on panostettu ja kuinka laulajan lahjoja on tuotu esille. Palkinnon on viime vuosina saanut esimerkiksi Pepe Willberg, Cheek ja Jukka Poika.

  • Vuoden albumi

Eniten myyntiä tehnyt ja laadullisesti kiitosta saanut albumi kokonaisuus palkitaan vuosittain vuoden parhaan albumin tittelillä. Palkinnon on saanut muun muassa Haloo Helsinki!, J. Karjalainen ja Jukka Poika.

  • Vuoden tuottaja

Artistien ja levyjen lisäksi palkitaan myös vuosittain paras tuottaja. Kädenjäljen on oltava tunnetusti korkealaatuista ja yhteistyö sekä tuotantotiimin että artistin kanssa on oltava sujuvaa. Palkinnon on saanut Matti Mikkola, Eppu Kosonen ja Chisu. Chisu on ensimmäinen nainen, joka on koskaan voittanut vuoden tuottaja -tittelin.

  • Vuoden tulokas

Uusia nousevia artisteja on myös kiitettävä ja muistettava. Poikkeuksellisen hienosta noususta musiikkibisneksen huipulle kiitetään vuoden tulokas -palkinnolla. Palkinnon on tarkoitus inspiroida uusia artisteja jatkamaan musiikki uraansa ja raivaamaan tietä taas uusille sukupolville. Tämän palkinnon ovat vastaanottaneet viime vuosina Kasmir, Isac Elliot ja Robin.

  • Vuoden kotimainen artisti

Tämä palkinto on yleisöäänestyksellä valittava ja usein artistit laittavat sille oman painonsa. Palkinto ei mittaa vain musiikin teknistä puolta vaan tulos pohjautuu nimenomaan fanien ja kuuntelijoiden mielipiteeseen. Esimerkiksi Cheek sekä Lauri Tähkä & Elonkerjuu ovat saaneet tämän palkinnon. Lauri Tähkä & Elonkerjuu on ainut yhtye, mikä on voittanut palkinnon viisi kertaa peräkkäin.